Vimma – Pirkanmaa muotoilee IV

Modus ry:n 10-vuotisjuhlanäyttely Vimma elo-syyskuussa 2011 jatkoi Pirkanmaa muotoilee -näyttelyiden sarjaa ollen sen neljäs osa. Vimma esitteli muotoilun ja taidekäsityön huippuja Pirkanmaalta.

Vimmainen intohimo oli teemana Taidehalli TR:ssa järjestetyssä näyttelyssä, jossa esiteltiin muotoilun monia osa-alueita, taidekäsityötä ja teollista muotoilua. Näyttely muodostui kolmesta kokonaisuudesta: Modus ry:n jäsenistön teoksista, yhdistyksen kymmenen ensimmäisen toimintavuoden esittelystä kuvin ja tekstein sekä mukaan kutsutuista yrityksistä. Esillä oli muun muassa Skaala Ikkunat ja Ovet ja SCA Packaging Finland Oy:n muotoilua.

Näyttelyarkkitehti, keraamikko Merja Haapala kuvasi moduslaisia näytetlyn alla: ”Älykkäinä persoonina ja alansa ammattilaisina moduslaiset tietävät, että intohimoa ja vimmaa ei ilmaista vain punaisella värillä ja tulisella tangolla. Voimakas tunteen leimahdus aikaansaadaan niin tekijälle kuin kokijalle myös herkän hiljaisella kuiskauksella, rauhallisella valssilla, muodon ja liikkeen dynaamisuudella.”

Vimmassa: Outi Aho, Maija Arela, Minna Ahonen, Taina Ahonen, Taina Laaksonen, Arto Halmetoja, Timo Huusko, Jari-Petteri Hänninen, Maria Jokela & Anni Niemi, Maarit Kalmakurki, Sirkka Kannusmäki, Marika Kilpiö, Anu Kirkinen, Sanna Kulmala, Milla Laitinen, Leena Lind, Pauliina Luonsinen, Mia Manner, Anne Matterlmäki, Silja Merikallio,, Marisanna Multamaa, Riitta Mustakoski, Anu Muurinen, Annina Nyberg-Saxberg, Tuula Paju, Liisa Pikkujämsä, Birgit Pyykkö, Riia Paasonen, Mari Paavola, Elise Rasehorn, Jaana Turunen, Panu Turunen, Janne Salokannel, Markku Salo, Minna Skyttä, Vesa Varrella.