NYTdesign joulukauppa – Mitä kotimainen muotoilu, käsityö ja valmistus tarkoittaa (What ‘Finnish design, craftership and manufacturing’ means, below in English)

Tuotteiden ja työn alkuperä on aihe, joka nousee säännöllisesti median otsikoihin. Globaalissa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa on kiinnostavaa pohtia, mitä suomalaisuus ja kotimaisuus tuotteessa oikeastaan tarkoittavat. Milloin voimme puhua suomalaisesta muotoilusta, käsityöstä tai valmistuksesta?

Yksi NYTdesign joulukaupan tuotevalikoiman tärkeimmistä periaatteista on se, että kaikki myynnissä olevat tuotteet on valmistettu Suomessa. Tarkan ja täysin vedenpitävän määritelmän tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tuotteiden valmistukseen liittyy usein monia työvaiheita, materiaaleja ja tuotantoketjuja, jotka voivat ulottua myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Tässä kirjoituksessa haluammekin avata sitä, millä perusteilla teemme valintoja NYTdesignin joulukaupan valikoimaan. 

Kaiken lähtökohtana on eettinen työ

Perusajatuksemme on, että työn ja tekemisen tulisi aina olla eettistä – myös silloin, kun työ tehdään muualla kuin Suomessa. Työn eettisyydellä tarkoitamme ennen kaikkea vastuullista suhtautumista ihmisiin, ympäristöön ja oman työn vaikutuksiin. Siihen kuuluvat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, rehellisyys, hyvät työelämän käytännöt sekä muiden ihmisten ja ympäristön kunnioittaminen.

Ajattelemme, että tekemistä tulisi ohjata halu ymmärtää oman työn vaikutuksia laajemmin. Päätöksiä ei pitäisi tehdä pelkästään oman yrityksen taloudellisen tuloksen perusteella. Huomioon tulisi ottaa myös se, miten työ vaikuttaa ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Mitä tarkoitamme käsityöllä?

Käsityölle ja käsillä tekemiselle on ominaista se, että tekeminen perustuu ajatukseen, osaamiseen ja tekijän omaan työpanokseen. Työhön kuuluvat idea, materiaalien tuntemus ja tuotteen tekninen toteutus.

Käsityö ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan sitä, että tuote valmistetaan käsin. Olennaista on myös tekijän oma osaaminen ja sen vaikutus lopputulokseen. Kun tuotetta ei valmisteta automatisoidussa massatuotannossa, tekijän kädenjälki näkyy tuotteessa.

Käsityötuotteet ovat usein uniikkeja tai pienissä erissä valmistettuja. Tällöin työvaiheet ja tehdyt ratkaisut vaikuttavat lopputulokseen ja tekevät tuotteesta tekijänsä näköisen.

Milloin tuote on Suomessa valmistettu?

Meille on tärkeää, että tuotteen suunnittelu, muotoilu tai valmistuksen merkittävin työvaihe tehdään Suomessa. Myös valmistajan oman suunnittelun ja muotoilun tulee näkyä tuotteessa.

Pelkkä teollisesti valmistettujen ja täysin valmiiden osien yhdistäminen Suomessa ei mielestämme vielä tee tuotteesta kotimaista. Sama koskee esimerkiksi ulkomailla valmistettua paitaa tai kangaskassia, johon Suomessa painetaan oma kuva tai teksti. Tällöin Suomessa tehtävä työ ei ole tuotteen valmistuksen kannalta merkittävin työvaihe.

Jos siis tuotteessa käytetyt osat ovat valmiita tuotteita, jotka on suunniteltu ja valmistettu muualla ja Suomessa tehtävä työ rajoittuu niiden kokoamiseen, emme pidä tuotetta Suomessa valmistettuna. Meille olennaista on siis tarkastella, missä tuotteen varsinainen suunnittelu, osaaminen ja merkittävä työ tehdään.

 

Entäpä tuotteen kotimaisuus ja alkuperä?

Kun tarkastellaan kaikkia tuotteen valmistamiseen tarvittavia työvaiheita, materiaaleja ja raaka-aineita, käytännössä vain harva tuote voi olla kaikilta osin kotimainen.

Nahkaa tai kangasta materiaalinaan käyttävän valmistajan raaka-aine tulee usein Suomen ulkopuolelta. Myös hopeakorujen valmistuksessa käytetty hopea on yleensä osa kansainvälistä tuotantoketjua, vaikka kyseessä olisi kierrätetty hopea. Tai jos tuotteessa käytetään esimerkiksi liimaa tai ompelulankaa, osa sen valmistukseen käytetyistä raaka-aineista on todennäköisesti peräisin Suomen ulkopuolelta. Kaikkia materiaaleja tai työkaluja ei kuitenkaan valmisteta Suomessa.

Tästä syystä tuotteen kotimaisuutta on mielekkäämpää tarkastella kokonaisuutena kuin yksittäisen raaka-aineen alkuperän perusteella. Kotimaisuus ei siis tarkoita välttämättä sitä, että jokainen tuotteen osa, materiaali tai valmistukseen käytetty väline olisi suomalainen. Olennaisempaa on tarkastella, missä tuotteen suunnittelu, osaaminen ja merkittävimmät työvaiheet tapahtuvat.

Kotimaisuus syntyy monin eri tavoin

Kuten alussa totesimme, täysin yksiselitteisen määritelmän tekeminen on vaikeaa ja siksi myös tapauskohtaista. Eri toimialoilla kotimaisuus voikin syntyä eri vaiheissa tuotteen elinkaarta.

Esimerkiksi kustannusalalla tuotteen tärkein työvaihe on kirjallinen ja kuvituksellinen työ. Kirjan sisältö, teksti, kuvitus ja toimituksellinen työ voivat olla kokonaan Suomessa tehtyjä, vaikka kirja painettaisiin muualla.

Tällöin suomalainen työ ja sisältö ovat tuotteen kannalta niin keskeisiä, että voimme puhua suomalaisesta tuotteesta, vaikka kaikki sen fyysiset valmistusvaiheet eivät tapahtuisi Suomessa.

Kotimaisuus on kokonaisuus

Meille kotimaisuus ei tarkoita täydellistä eristäytymistä kansainvälisistä tuotantoketjuista. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa tehdään tuotteen kannalta merkityksellistä työtä, tekijän osaaminen ja kädenjälki näkyvät lopputuloksessa ja tekemisen lähtökohtana on eettinen ja vastuullinen toiminta.

Juuri tätä näkökulmaa haluamme pitää mukana NYTdesignin joulukaupan valinnoissa. Tavoitteemme ei ole löytää tuotteita, joiden jokainen yksittäinen raaka-aine tai valmistukseen käytetty osa on suomalainen. Haluamme nostaa esiin tuotteita, joiden tekemisessä laadukas suunnittelu, osaaminen, käsityö ja työ ovat aidosti keskeisessä roolissa.

Kotimaisuus on meille ennen kaikkea kokonaisuus. Kun tiedämme mahdollisimman hyvin, missä ja miten tuote on suunniteltu ja valmistettu, kuluttajalla on mahdollisuus tehdä valintansa näiden tietojen perusteella.

Nykypäivänä kotimainen tuote on todellista arjen luksusta. Se edustaa vastuullisuutta, tuotannon läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja kestävää laatua. Kotimainen tuote tulee läheltä, mikä tekee siitä usein myös ekologisemman vaihtoehdon. Ostamalla kotimaista tuet samalla Suomessa tehtävää työtä ja työpaikkoja.

NYTdesign-tiimi, elokuu 2026

 

 

NYTdesign Christmas Shop – What ‘Finnish design, craftership and manufacturing’ means

The origin of products and labour is a topic that regularly makes the headlines. In a global and rapidly changing world, it is interesting to consider what ‘Finnishness’ and ‘domestic origin’ actually mean in the context of a product. When can we talk about Finnish design, craftership or manufacturing?

One of the key principles behind the NYTdesign Christmas shop’s product range is that all items on sale are made in Finland. However, it is not easy to establish a precise and entirely watertight definition. The manufacture of products often involves many stages of work, materials and supply chains, which may also extend beyond Finland’s borders. In this article, we’d like to explain the criteria we use when selecting products for the NYTdesign Christmas shop.

Ethical working practices are the starting point

Our fundamental belief is that work and production should always be ethical – even when the work is carried out outside Finland. By ‘ethical work’ we mean, above all, a responsible attitude towards people, the environment and the impact of one’s own work. This includes, for example, fairness, honesty, good working practices and respect for other people and the environment.

We believe that our actions should be guided by a desire to understand the wider implications of our work. Decisions should not be made solely on the basis of the company’s financial results. Consideration should also be given to how work affects people, the environment and society.

What do we mean by ‘handcrafted’?

Craft and making things by hand are characterised by the fact that the process is based on an idea, skill and the maker’s own input. The work involves an idea, knowledge of materials and the technical execution of the product.

However, craft does not simply mean that a product is made by hand. The maker’s own expertise and its impact on the end result are also essential. When a product is not manufactured through automated mass production, the maker’s personal touch is evident in the product.

Craft products are often unique or produced in small batches. In such cases, the stages of production and the choices made influence the final result and give the product the maker’s distinctive character.

When is a product considered to have been manufactured in Finland?

It is important to us that the product’s design, styling or the most significant stage of its manufacture takes place in Finland. The manufacturer’s own design and styling must also be evident in the product.

In our view, simply assembling industrially manufactured and fully finished parts in Finland does not, in itself, make the product a Finnish one. The same applies, for example, to a shirt or canvas bag manufactured abroad onto which a custom image or text is printed in Finland. In such cases, the work carried out in Finland is not the most significant stage in the product’s manufacture.

Therefore, if the components used in a product are finished products that have been designed and manufactured elsewhere, and the work carried out in Finland is limited to assembling them, we do not consider the product to be manufactured in Finland. It is therefore essential to examine where the actual design, expertise and significant work on the product take place.

 

What about a product’s domestic origin and provenance?

When considering all the production stages, materials and raw materials required to manufacture a product, in practice very few products can be entirely domestic in origin.

For manufacturers using leather or fabric as their material, the raw materials often come from outside Finland. Similarly, the silver used in the manufacture of silver jewellery is usually part of an international production chain, even if it is recycled silver. Or, if a product uses, for example, glue or sewing thread, some of the raw materials used in their manufacture are likely to come from outside Finland. However, not all materials or tools are manufactured in Finland.

For this reason, it makes more sense to assess a product’s domestic origin as a whole rather than on the basis of the origin of a single raw material. Domestic origin does not, therefore, necessarily mean that every component, material or tool used in the manufacture of the product is Finnish. It is more important to consider where the product’s design, expertise and most significant stages of production take place.

Domestic origin can arise in many different ways

As we noted at the outset, it is difficult to provide a completely unambiguous definition, and it is therefore also a case-by-case matter. In different sectors, domestic origin may arise at different stages of a product’s life cycle.

In the publishing sector, for example, the most important stage in the production of a product is the written and illustrative work. The content, text, illustrations and editorial work of a book may be produced entirely in Finland, even if the book is printed elsewhere.

In such cases, the Finnish work and content are so central to the product that we can refer to it as a Finnish product, even if not all the physical stages of its manufacture take place in Finland.

‘Made in Finland’ is a holistic concept

For us, ‘Made in Finland’ does not mean complete isolation from international supply chains. Above all, it means that work relevant to the product is carried out in Finland, that the maker’s expertise and craftsmanship are evident in the end result, and that the work is based on ethical and responsible practices.

It is precisely this perspective that we wish to incorporate into the selections for NYTdesign’s Christmas shop. Our aim is not to find products where every single raw material or component used in their manufacture is Finnish. We want to highlight products in which high-quality design, expertise, craftership and labour play a genuinely central role.

For us, ‘domestic’ is, above all, about the bigger picture. When as much as possible is known about where and how a product has been designed and manufactured, consumers have the opportunity to make their choices based on this information.

Nowadays, a domestic product is a true everyday luxury. It stands for responsibility, transparency in production, safety and lasting quality. A Finnish-made product comes from nearby, which often makes it a more eco-friendly choice too. By buying Finnish, you are also supporting work and jobs in Finland.

The NYTdesign team, August 2026