Tulossa Mail Art Combined 30.9. -9.10.2022

Postitaiteessa taiteilijat lähettävät perinteisesti toisilleen viestejä, pieniä taideteoksia, piirustuksia, kannanottoja ja kuvia, jotka kaikki kulkevat postin kautta. Alun alkaen periaatteena oli, ettei lähetetty teos saanut olla arvokkaampi kuin kirjekuori, jossa teos kulki. Usein teos oli taiteilijan tekemä ja postimerkillä varustettu postikortti. Tänä päivänä sekä teoksissa että toimitustavassa voidaan soveltaa myös nykytekniikkaa.

Postitaiteen tekemiseen saa ja voi osallistua kuka tahansa. Postitaidenäyttelyyn tai tapahtumaan tähtäävän projektin voi niin ikään aloittaa kuka tahansa. Yleensä kaikki projektiin tulleet työt laitetaan näytteille. Perinteisissä postitaideprojekteissa ei ole osanottajamaksuja eikä teoksia voi ostaa tai myydä. Postitaide sai alkunsa 1960-luvun alussa Keski-Euroopassa, jossa oli syntynyt kokeilevan taiteen Fluxus-liike. Postitaide on saanut vaikutteita myös dadaismista ja surrealismista. Suomeen postitaide saapui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.

TAD-viikolla Finlaysonin Terdellä esillä olevassa Mail Art Combined -näyttely muodostaan ainutlaatuisen postitaidekokonaisuuden. Se esittelee postitaiteen perinteisempää osa-aluetta ja mukana on kansainvälisiä postitaideteoksia.  Lisäksi näyttely avartaa katsojien näkemystä postitaiteessa käytettävistä materiaaleista ja se tuo myös muotoilijat sekä taidekäsityöläiset postitaiteen piiriin, kun mukana on Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n jäsenten postitaideteoksia. Näissä töissä vain luovuus on ollut rajana; esimerkiksi nahka, kierrätetty farkkukangas, kirjontalangat, villa, vanhat suomalaiset kolikot ja peurankarva taipuvat näyttelyn töissä uniikeiksi, postitettaviksi taideteoksiksi.  Nyt nähtävät Modus ry:n jäsenten teokset olivat esillä Postimuseossa Vapriikissa  Mail Art re-designed -näyttelyssä toukokuussa 2022.

Näyttely on osa vuoden 2022 Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikkoa. Näyttelyn on tuottanut Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry.

Life Cycle -osallistujat:

Dorothá Mesander, Kreikka
Sirpa Mörsky, Suomi
Horst Tress, Saksa
Sofia Aptósoglou, Kreikka
Pirjo Talvio-Pasanen, Suomi
Katy Papanaoum, Kreikka
Kimon Axaopoulos, Kreikka
Antonia Taralli, Kreikka
Miguel Jimenez, Espanja
Behnaz Fazelian, Suomi
Horváth Piroska, Itävalta
Kirke Muhonen, Suomi
Sofia Dalamakagka, Kreikka
Cinzia Iacono, Italia
Sofianna Angelopoulou, Kreikka
Sara Congiu, Italia
Dimitra Papatheodorou, Kreikka
Devin Cohen, Meksiko
Rebecca Martell, Meksiko
Rosa Gravino, Argentiina
Vasilis Karkatselis, Kreikka

 

Mail Art re-designed -osallistujat:

Behnaz Fazelian
Sofia Danskain
Anni Jokinen
Anu Kirkinen
Elina Korri
Saija Lehtonen
Kirke Muhonen
Sirpa Mörsky
Pauliina Parjanen
Tuuli Pollari
Birgit Pyykkö
Laura Saarivuori-Eskola
Marika Viskari
Jana Výborna-Turunen
Johanna Österman