Vähäsillan leirikeskuksessa Tampereen Teiskossa järjestettiin viime viikon loppupuolella BioColour-tutkimushankkeen ja Modus ry:n kolmipäiväinen työpaja, jossa tutustuttiin luonnonväreillä värjäämiseen ja keskusteltiin samalla muun muassa paikallisuuden, monimuotoisuuden estetiikan, luonnonyhteyden ja värien suhteesta. On hyvä tiedostaa, että värjäys on yksi tapa uudistaa esimerkiksi tekstiilejä ja lisätä samalla niiden käyttöikää. Kasvivärjays onkin yksi kestävän kehityksen mukainen taito, jonka käyttö tulee tulevaisuudessa varmasti lisääntymään jolloin synteettisten väriaineiden käyttöä on mahdollista vähentää.
– Kurssi oli kokonaisuutena mielenkiintoinen, erityisesti luennot ja keskustelut olivat parasta antia. Luulen, että ilman työpajaa harvoin olisi koolla noin monipuolisesti ammattilaisia, joilla on tietoa jakokemusta tavallaan samasta asiasta, mutta eri näkökulmista, kehui kurssille osallistunut Modus ry:n jäsen Saija Lehtonen.Muotoilijoilla on esimerkiksi kasvivärjäyksen myötä erinomainen mahdollisuus toimia muutoksen edistäjinä ja edesauttaa näin ympäristömyötäisten materiaalien ja niihin pohjaavan uudenlaisen estetiikan yleistymistä.
– On hienoa päästä mukaan luontolähtöiseen tutkimukseen, jossa käsiteltävien asioiden uskon mullistavan kaiken värien käyttömme tekstiileistä aina teollisuuden tarpeisiin saakka, luonnonmateriaalien kanssa paljon työskentelevä Lehtonen tuumasi.Vähäsillan kurssilla opeteltiin värjäämistä esimerkiksi marja-aronialla, nokkosella, keijunmekolla, punavyöseitikillä, kurkumalla ja avokadolla. Yhteensä kurssille osallistui yli 20 eri-ikäistä henkilöä. Lehtosen lisäksi Moduksesta kurssille osallistuivat Giovanna Incerti, Taina Laaksonen, Saija Lehtonen, Sirpa Mörsky, Tuuli Pollari, Kukka Rantanen ja Laura Saarivuori-Eskola. Työpajan järjestämistä tuki Tampereen Talouskoulun säätiö.