Huhtikuu on jälleen Taidesuunnistuksen aikaa Pirkanmaalla

Tulevana viikonloppuna 26. ja 27. huhtikuuta pirkanmaalaisille taiteen ystäville koittaa jälleen ilon päivä, sillä vuorossa on vuotuinen Taidesuunnistus-tapahtuma. Tapahtumasta on vuosien saatossa tullut yksi Pirkanmaan tärkeimmistä nykytaidetta ja sen paikallisia tekijöitä eli niin sanottuja lähitaiteilijoita esiin nostava tapahtuma. Modus ry on yksi Taidesuunnistus ry:n viidestä jäsenyhdistyksestä ja on näin mukana nostamassa muotoilun ja käsityötaiteen asemaa yhdenvertaisena taiteenlajina muiden visuaalisten taiteiden rinnalla.

Taidesuunnistuksen vetovoima piilee siinä, että se tuo taiteen tekijät ja yleisön mutkattomalla tavalla lähemmäksi toisiaan. Tapahtuma antaa yleisölle mahdollisuuden vierailla taiteilijoille kaikista pyhimmissä paikoissa eli heidän työtiloissaan, jonne yleisöllä ei normaalisti ole pääsyä. Lisäksi mukana on useita, ehkä suurelle yleisölle vielä tuntemattomia näyttelypaikkoja ja alan oppilaitoksia.

Modus ry on mukana tapahtumassa Galleria Saskiasta käsin edellisenä päivänä avautuneen Pirkanmaa muotoilee IX – VALO -näyttelyn myötä. Näyttelyssä on mukana yhteensä 17 yhdistyksen taiteilijaa, joista osa on myös tavattavissa Taidesuunnistuksen aikana.

Myös moni Moduksen jäsenistä avaa työhuoneensa ovet tapahtuman ajaksi eli tapahtumassa riittää paljon nähtävää muotoilun ja käsityötaiteen puolella.

Tässä koostusti Moduksen tärpit viikonlopulle:

24. Lehtonen Saija, Nokian Portti, Pirkkalaistie 1, 2. kerros, 37100 Nokia, korutaide, käsityö, kuvataide

43. Merikallio Silja, Nansotalo, Tanhuankatu 2, 37100 Nokia, keramiikka, kuvanveisto

108. Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, Galleria Saskia, Pirkankatu 6, 33210 Tampere, muotoilu, korutaide, käsityö

Tavattavissa Galleria Saskiassa:

26.4.2025 klo 13-15: Sami Oikarinen, Laura Saarivuori-Eskola ja Jana Vyborna-Turunen

27.4.2025 klo 13-15: Nanna Aspholm-Flik, Susanna Myllymäki, Sirpa Mörsky

130. Fazelian Behnaz, Hiedanrannan Paja, Tehdaskartanonkatu 28, 33400 Tampere, keramiikka

135. Kirkinen Anu, Hiedanrannan Paja, Tehdaskartanonkatu 28, 33400 Tampere, korutaide

153. Karatika, Studio Huihai, Petsamonkatu 14, Ilvespuiston puoleinen liikehuoneisto, 33500 Tampere, keramiikka, lasitaide, maalaus

154. Lundahl Aija, Huihuitextile, Petsamonkatu 14, Ilvespuiston puoleinen liikehuoneisto, 33500 Tampere, muotoilu

155. Seddiki Pirjo, Studio Huihai, Petsamonkatu 14, Ilvespuiston puoleinen liikehuoneisto, 33500 Tampere, maalaus

181. Suzuki Kaho, Takahuhdin Taidekeskus, Kirjavaisenkatu 17, 33560 Tampere, kuvitus

182. Incerti Giovanna, IncertiMomenti, Katajamäenkatu 13, 33560 Tampere, keramiikka

Kaikki tämän vuoden Taidesuunnistus-kohteet ja lisäinfoa tapahtumasta löytyy osoitteesta: Taidesuunnistus.net