Kosken kupeessa

Kosken kupeessa -näyttelyn teema rakentui Tampereen teollistumisen ja alueen historian ympärille ja se oli samalla kunnianosoitus Tampereen historiaan suuresti vaikuttaneelle 200-vuotiaalle Finlaysonin alueelle. Näyttelyn teema haastoi eri muotoilualojen tekijät mukaan oman osaamisalueensa näkökulmista ja inspiraatiota heidän teoksilleen olivat antaneet niin alueen punaiset tiilet kuin vieressä virtaava Tammerkoskikin. Maalis-huhtikuussa 2020 Kosken kupeessa oli osa Pirkanmaa muotoilee VII -näyttelykokonaisuutta, joka on esillä Finlaysonin alueella Vooningissa. Kesällä 2020 Kosken kupeessa -näyttely jatkoi matkaansa itsenäisenä näyttelynä Mäntän taitokeskukseen. Koska kevään näyttely jouduttiin sulkemaan koronapandemian takia vain muutaman aukiolopäivän jälkeen, rakennettiin Kosken kupeessa -näyttely joulukuussa uudestaan esille Vooninkiin NYTdesign pop up -kaupan viereen.

Näyttelyyn hyväksytyt tekijät teoksineen: (jury kokoontunut 16.9.2019, juryssa vaikuttivat Kari Alakoski, Minna Männistö ja Jenni Sokura)

Dahlström, Jorma: Turbiini-pöytä

Eliala, Henni: Eine

Incerti, Giovanna: Karma

Jokinen, Anni: Tiilet

Jäppinen, Petra: Pumpulin pehmeydessä

Kirkinen, Anu: Metalliryijy

Korri, Elina: Virtaus ja Suunta

Lehtonen, Saija: Väki ja voima

Nebo, Merianne: Tvilliä rotvallin reunalla

Oikarinen, Sami: Työläiset

Ojanen, Kimmo: Pärepallo-valaisin ja 26-6-19 -puinen seinäteos

Pollari, Tuuli: Uraunelmia

Pyykkö, Birgit: Tampereen punainen – pumpulityttöjen käsilaukut

Saarivuori-Eskola, Laura: Rahaa ei voi syödä

Viskari, Marika: Warm Memory ja Feminine

Österman, Johanna: Silakkaa ja sirkushuveja