Kattaillen – Kotimaisten kattauskäyttöesineiden näyttely

Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n järjestämä valtakunnallinen Kattaillen-kiertonäyttely oli vuonna 2013 esillä Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Kolmen kaupungin kiertonäyttelyn lisäksi tuotteiden saatavuutta edistettiin kutsuvierastilaisuuksilla, pop up -myymälöillä ja tuotekatalogilla. Mukaan olleet tuotteet rajattiin liittymään ruoan tarjoiluun, ruoanvalmistukseen tai kattaukseen.

Jury hyväksyi näyttelyyn tuotteita 23 muotoilijalta. Jokainen Kattaillen-hankkeeseen osallistuva esine oli suunniteltu ja valmistettu alusta loppuun asti Suomessa. Kattaillen-näyttelyn lähtökohtana oli ajatus, että hyvä käyttöesine elää ajassa ja myös kestää aikaa. Kun esine on huolella mietitty ja hyvin toteutettu, se ei ole kertakäyttöinen muoti-ilmiö. Parhaimmillaan siitä tulee tulevaisuuden klassikko ja keräilytavara, jonka arvo vain kasvaa ajan saatossa.

Sähköinen näyttelyjulkaisu