Modus Ry Logo

Menovinkkejä kesään!

Monille suomalaisille kesä on lomailun, levon sekä tietenkin kulttuurin aikaa ja matka viekin usein eripuolille Suomea. Näin myös meillä Moduksella. Me kokosimme yhteen Moduksen jäsenten kesänäyttelyitä, joista jokainen on ehdottomasti käymisen arvoinen.  Ota nämä vinkkimme talteen kesäreissuillesi.

Nuutajärvellä, Urjalassa, järjestettävä uuden lasitaiteen Why Not – Finnish American Art Glass -näyttely esittelee tänä kesänä poikkeuksellisen laajasti suomalaisia lasintekijöitä. Näyttelyyn osallistuu lähes kolmekymmentä taiteilijaa ja näyttely levittäytyy ympäri kulttuurihistoriallisestikin merkittävää Nuutajärven Lasikylää. Moduksen jäseniä näyttelyssä edustavat Henni Eliala sekä Markku Salo. Kansainvälisen ulottuvuuden näyttelyyn tuo Nuutajärvellä työskentelevä Fulbright-stipendiaatti, yhdysvaltalainen taiteilija Jonathan Capps.  Näyttely on avoinna 31.5.–1.9.2019 ma–su klo 11–16. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.

Mikäli liikut nyt kesäkuussa Kokkolan lähistöllä, älä ohita Anu Kirkisen Metsä ihan vieressä – Nature around you -näyttelyä. Näyttely tarjoaa pysähtymistä ja läsnäoloa niin omaan mieleen kuin yhteyttä kaikkeen ympärillämme olevaan. Näyttelyn koruteokset ovat syntyneet luonnon omasta monimuotoisuudesta ja sen eri elementtien osista. Näyttely on esillä Galleria Artistassa 8. -29. kesäkuuta ma-pe 10–16 ja la 10–14.

Moduksen Saija Lehtonen on mukana MOS19 – TAITEEN VUOKSI näyttelyssä Galleria Forum boxissa (Ruoholahdenranta 3 A, Helsinki) 19.6.–14.7.2019. Näyttely on Saimaan ammattikorkeakoulun YAMK Kuvataiteilijaksi opiskelevien opinnäytetyönäyttely.

Aila Salmisen ja hänen puolisonsa Asko Salmisen kättenjälkeä voi puolestaan ihailla Lieksassa sijaitsevan Pielisen museon Luonnon aika -näyttelyssä, joka on esillä aina syyskuun puoleenväliin asti. Useamman taiteilijan Luonnon aika -yhteisnäyttely tiedostaa aikaamme painostavan globaalin huolen luonnon tilasta, vaikka se ei tulekaan esiin suorina kannanottoina. Näkökulmat täydentävät toisiaan ja paljastavat ihmisen monimuotoisen, myös ristiriitaisen luontosuhteen.  Näyttely on auki päivittäin juhannusaattoa lukuun ottamatta. Pielisen museo sijaitsee kauniissa Lieksanjoen maisemissa Pappilanniemessä.

Heinäkuussa kannattaa suunnata Kurun kauniisiin maisemiin reilun tunnin ajomatkan päähän Tampereen keskustasta. Keihäslahden näyttelytalolla on nimittäin esillä 2. -14. heinäkuuta Tuuli Pollarin ja Kukka Rantasen METSÄ-yhteisnäyttely. Näyttely on avoinna ti-to 11–16, la-su 11–16 ja sinne on vapaa sisäänpääsy. Samassa pihapiirissä sijaitsevat myös Kurun ulkomuseo, jonka tunnetuin nähtävyys on Vänrikki Stoolin tupa sekä Kurun koulumuseo.

Heinäkuussa on myös mahdollisuus ihailla Niina Hiltusen osaamista Oulussa PROTO Showroomissa Koivisto Studio & Niina Hiltunen näyttelyssä. Esillä on Hiltusen veistosmaisia teoksia, joiden päämateriaali on tekstiili. Valo ja varjo vaihtavat paikkaa sen mukaan, mistä tekstiiliä katsoo ja teosten yksityiskohdat tarjoavat katsojalle aina uutta löydettävää. Näyttely on esillä 8. -14. heinäkuuta.

Perinteinen designtuotteiden myyntitapahtuma Suvidesign järjestetään Taidekeskus Purnun alueella Orivedellä 20. -21. heinäkuuta. Esillä on jälleen käyttö- ja taide-esineitä esimerkiksi lasista, puusta, metalleista, keramiikasta, tekstiileistä ja eri kierrätysmateriaaleista. Mukana on vuosittain myös useita moduslaisia. Lue lisää tapahtumasta: https://www.suvidesign.fi/

Suomen Kellomuseossa Espoossa on esillä Koru & Taito 80v -näyttely, joka avaa korumuotoilun ja kultasepäntaitojen saloja laajassa mittakaavassa. Tämä korunäyttely on tuotettu yhteistyössä Suomen Kellomuseon, Lahden ammattikorkeakoulun, Koulutuskeskus Salpauksen ja Suomen Kultaseppien Liiton kanssa. Moduksen jäsenistä mukana ovat Kukka Rantanen ja Juhani Ananin. Toukokuussa avattu näyttely on esillä aina tammikuun alkuun asti eli se sopii erinomaisesti myös myöhäisemmän kesäloman viettäjille.

Ja Tampereella kannattaa poiketa ehdottomasti Hiedanrannan alueella, jossa ARC-hankkeen myötä suunnittelemamme designkasvihuoneet ovat jo viljelykäytössä. Alueelta löytyy lisäksi muun muassa syötävä puutarha ja paljon muutakin ihailtavaa.

Hyvää ja kulttuuririkasta kesää Modukselta!


Moduslaisten superviikonloppu

Tampereella ja lähikunnissa riittää säpinään tulevana taiteen ja designin megaviikonloppuna 27. – 28. huhtikuuta. Moduksen jäseniä löydätkin niin Taidesuunnistuksesta kuin NYTdesign-myyntitapahtumasta.

NYTdesign järjestetään Finlaysonin alueella, Väinö Linnan aukion kupeessa sijaitsevassa Vooninkisalissa. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda yhteen kotimaisesta designista kiinnostuneet asiakkaat sekä alan yritykset keväisessä myyntitapahtumassa. Tapahtuma esittelee asiakkaille korkealaatuisia uniikkeja tuotteita sekä taideteollisia piensarjatuotteita.

Kaikki NYTdesignissa myytävät tuotteet ovat valmistettu Suomessa. Mukana on tänä keväänä yli 30 merkkiä. Moduksen jäsenistä mukana ovat:
Anette Ahokas Design
Birgit Pyykkö
EKORU
Hembula Design
Incerti Momenti
Keramiikkapaja Tuula Herranen
MEA
Nokuro design
Reetta Kaura – uniikit asusteet
Studio Arto Halmetoja

NYTdesign on auki molempina päivinä kello 11-17, vapaa pääsy. Lisätietoja: www.nytdesign.fi

Jo viidettätoista kertaa järjestettävä Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa tekijöitä työnsä äärellä. Yleisö voi kysellä, keskustella taiteesta ja muotoilusta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista. Moduslaisista mukavat ovat:
Johanna Hernesniemi, kohde 18
Hiedanrannapajalta, kohde 20, löydät Anni Jokisen ja Dylan Katzin
Anu Kirkinen, kohde 38
Saija Lehtonen, kohde 54
Silja Merikallio, kohde 63
Modus ryn ARC-hanke, kohde 65
Tuuli Pollari, kohde 83
Salmiak Studion Kaisa Maansalo, kohde 91
Aila Salminen, kohde 92
Lisäksi Pikkuputiikeilta, kohde 77, löydät Henni Elialan ja Petra Jäppisen tuotteita.

Taidesuunnistuskohteet ovat auki sekä lauantaina että sunnuntaina kello 11-17 ja tapahtuman aikana kohteisiin on vapaa pääsy. Lisätietoja tapahtumasta: www.taidesuunnistus.net.

Menovinkki: Unohdetun taiteilijapariskunnan tuotanto esillä Serlachius-museoissa Mäntässä

Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide 
26.1.2019–12.1.2020 Serlachius-museot Gösta ja Gustaf

Serlachius-museoissa avautuva suurnäyttely kertoo lahjakkaista, mutta unohduksiin painuneesta taiteilijoista, Olga Gummerus-Ehrströmistä ja Eric O. W. Ehrströmistä. Näyttely kertoo pariskunnan taiteesta ja elämästä laajemmin kuin koskaan aiemmin.

Näyttely on esillä kahdessa museossa. Serlachius-museo Gustafissa nähdään Eric O. W. Ehrströmin tuotantoa ja luonnoksia sekä pariskunnan elämää ja yhteisiä projekteja. Taidemuseo Göstassa on puolestaan esillä Olga Gummerus-Ehrströmin teoksia, joista useimmat eivät ole olleet koskaan aiemmin julkisesti esillä.

Olga Gummerus-Ehrström oli opiskellut Suomen ja Pariisin taidekouluissa ja hänen lahjakkuutensa tunnustettiin jo nuorena. Hän osallistui muutamiin näyttelyihin yksittäisillä teoksilla käyttäen ajoittain lempinimeään Olli, jonka vuoksi häntä erehdyttiin luulemaan mieheksi. Tavattunaan Eric O. W. Ehrströmin ja mentyään tämän kanssa naimisiin hän toimi miehensä työparina tämän projekteissa ja luopui paljolti omasta taidemaalarin urastaan.

Eric O. W. Ehrström (Bucklan), joka halusi nuorena taidemaalariksi, löysi Akseli Gallen-Kallelan opissa Ruoveden Kalelassa tiensä graafikoksi sekä taideteollisuuden ja taidekäsityön pariin. Hän suunnitteli ja toteutti erilaisia yksityiskohtia ja koristeaiheita arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelemiin jugend-rakennuksiin. Taiteilijana hän oli hyvin monipuolinen: hän osasi metallin pakotuksen, siselöinnin sekä emali- ja jalokivisepän työt; suunnitteli ja teki lasi- ja freskomaalauksia sekä grafiikkaa, heraldiikkaa, astioita ja tekstiilejä; kirjoitti ja kuvitti kirjoja, piirsi ja maalasi. Hän suunnitteli myös Suomeen syksyllä 1918 jälkeen valitun kuninkaan kruunun, josta myöhemmin tehty malli on esillä näyttelyssä.

Ehrström-kokoelmaa on tutkittu ja esitelty vuosikymmenien saatossa hyvin vähän, edellisen kerran 1970-luvulla. 2010-luvulla alkaneen ja vuosia kestäneen luettelointi- ja tutkimustyön tuloksena kokoelma on saatu sähköisiin arkistojärjestelmiin ja sitä kautta tutkijoiden käyttöön.

Kokoelman luetteloinut Serlachius-museoiden tutkija Helena Hänninen on kuratoinut nyt avautuvan näyttelyn yhdessä Visavuoren museonjohtajan Pälvi Myllylän kanssa. Myllylä on perehtynyt erityisesti Olga Gummerus-Ehrströmin taiteeseen.


Lisää aiheesta: http://www.serlachius.fi/fi/nayttelyt/62-olli-ja-bucklan/


Kuva: Serlachius-museot / Teemu Källi


Muotoilun iltapäivä Kulttuuritalo Laikussa 13. maaliskuuta

Muotoilun iltapäivässä kolme ajankohtaista ammattilaista jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään muotoilun eri saralta. Modus ry:n ja DesignOnTampere ry:n viidettä kertaa yhdessä järjestämä miniseminaari on suunnattu muotoilun parissa työskenteleville sekä opiskeleville. Tämänkertainen Muotoilun iltapäivä järjestetään jo maaliskuussa ja tapahtuman teemana on Kansainvälistyminen: Sinne ja takaisin. Miniseminaari järjestetään Kulttuuritalo Laikun musiikisalissa.

Muotoilun iltapäivän ohjelma:

klo 13.00 Avaussanat DesignOnTampere ry ja Modus ry
klo 13.15-14 Jaana Hjelt, Lapuan Kankurit 
klo 14-14.45 Heikki Jylhä-Vuorio, Muotoilija TaM 
klo 14.45-15.30 Matti Lamminsalo, Ivalo
klo 15.30 Loppusanat

Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen, joka on sitova. Ilmoittautuminen 12.3. mennessä:muotoiluniltapaiva@gmail.com

Tapahtuman Facebook-sivu

Haku kevään NYTdesign myyntitapahtumaan on auennut

Modus Ry:n ja Mutta Ry:n yhdessä järjestämä NYTdesign on kotimaisen muotoilun myyntitapahtuma Tampereella, Finlaysonin alueella. Tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa. Kaksipäiväinen tapahtuma on avoinna la-su 27.-28.4.2019 kello 11-17 ja se järjestetään tuttuun tapaan Vooninki-salissa Väinö Linnan aukiolla.

Tapahtuma tuo yhteen kotimaisesta designista kiinnostuneet asiakkaat ja alan yritykset. Mukaan mahtuu noin 40-45 yritystä ja mukaan valittavien tuotteiden tulee olla Suomessa valmistettuja. Tapahtumassa haluamme esitellä korkealaatuisia, uniikkeja tuotteita sekä taideteollisia piensarjatuotteita.

Moduksen jäsenet saavat alennusta NYTdesign tapahtuman myyntipaikasta.


Haku tapahtumaan on käynnissä 1.2.-3.3.2019. Lisätietoja ja hakulomake https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSclSqUExQtGyn6jG4ytBs6OnndWsXtKLZKcVADdvVHcNVXosw/viewform

Kuva: Anna-Maria Sulkanen

SQIN-näyttely avoinna vielä tammikuun

Emil Aaltosen museossa esillä oleva Moduksen Pirkanmaan muotoilee -näyttelysarjan kuudes osa SQIN on auki yleisölle vielä tammikuun ajan.
Esillä kuudentoista pirkanmaalaisen muotoilijan töitä ja monelle heistä kyseessä on ensimmäinen iso museonäyttely Manner-Suomessa. Samaan aikaan Emil Aaltosen museossa aukeaa Ålands Slöjd & Konsthantverk -yhdistyksen KALEVALAND-näyttely.

Emil Aaltosen museo avoinna ke 12–18, la-su 12–16. Ryhmille auki myös tilauksesta.
Mariankatu 40, 33200 Tampere
Pääsymaksu 3/2€. Museolla käy museokortti.

Tänään vietetään Osta työtä Suomeen -päivä

Tiesittekö, että tänään 7. joulukuuta vietetään valtakunnallista Osta työtä Suomeen -päivää? Osta työtä Suomeen -päivän tarkoituksena on saada suomalaiset kiinnittämään huomiota kulutusvalintoihinsa. Parhaimmillaan kotimaisuuden tukemisesta voi tulla tapa, jolla on kansantaloudellisesti merkittävä vaikutus. Nimittäin jos jokainen suomalainen ostaisi kympillä kuussa lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi siitä 10 000 vuosityöpaikkaa. Ja se on paljon. Suomalaisen tuotteen ostaminen ja suomalaisen työn tukeminen onkin tärkeää niin teemapäivänä kuin kaikkina muinakin päivinä.

Modus ry:n ja orivesiläisen Mutta ry:n ylläpitämässä NYTdesign pop up -kaupassa kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat kotimaassa valmistettuja. Tarjolla on noin 50 eri merkin ja yrittäjän tuotteita. Kaikkien niiden takaa löytyy suomalaisten tekijöiden sisustustuotteita, koruja, taidetta, vaatteita ja asusteita, jotka sopivat niin joululahjaksi kuin iloksi itsellekin. Samalla tuet suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Pop up -kauppa palvelee tunnelmallisella Finlaysonin alueella Vooninki-salissa ja se on avoinna joka päivä 4.-22.12.18 klo 11-18.

Modus on mukana Suomen Kädentaidot -messuilla tulevana viikonloppuna

Modus on mukana Suomen Kädentaidot -messuilla 16. – 18. marraskuuta. Tervetuloa messuosastollemme E86, jossa pidämme villalankakirjailua korteille -työpajoja walesilaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Moduksen työpajan ajat ovat:

pe 16.11.2018 11-12, 14-15 ja 17-18

la 17.11.2018 10-11, 13-14 ja 16-17

su 18.11.2018 11-12 ja 14-15

Lisätietoja messuista: https://www.kadentaidot.fi/fi/

 

Moduksen oman osaston ohella kannattaa ehdottomasti vierailla myös jäsentemme osastoilla:

Ekoru E50/14
Humbugi E700
Koruseppä Anu Kirkinen E828
MEA E50/15
Niina Hiltunen A310
Petra Jäppinen C665

Lisäksi Moduksen Merianne Nebon löytää Hamkin jalkinemuotoilua muotoilun koulutuksen osastolta E841