Yhdeksän pirkanmaalaisen sekä kymmenen walesilaisen muotoiljan kansainvälinen yhteisnäyttely Wool Works -avattiin Walesin pääkaupungissa Cardiffissa sijaitsevassa Craft in Bay -Galleriassa viime lauantaina. Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuus yhdistys Modus ry on toteuttanut näyttelyn yhteistyössä walesilaisen taiteilijaryhmän MaP:n (Makers and Practitioners) kanssa.
Saija Lehtonen, Laura Saarivuori-Eskola ja Niina Hiltunen edustivat Modus ry:ta Wool Works -näyttelyn avajaisissa.
Avajaisia vietettiin erinomaisessa ja inspiroituneessa ilmapiirissä eikä edes brexit-pilvi heittänyt varjoa tapahtuman ylle. Sekä avajaisissa puhunut MaP:n edustaja Mandy Nash että kuraattori ja taiteen asiantuntija Sally Moss kiittelivätkin, että Moduksen kanssa järjestetty näyttely on oiva esimerkki eurooppalaisesta yhteistyöstä ja ystävyydestä. Myös tarjolla olleet suomalaiset ruissipsit sekä mustaherukkamehu kiinnostivat avajaisvieraita.
Modus ry:ta avajaisissa edustivat puheenjohtaja Laura Saarivuori-Eskola sekä projektia vetäneet Saija Lehtonen ja Niina Hiltunen, joiden kaikkien kolmen töitä Craft in Bay -Galleriassa on myös esillä. Moduksen jäsenistä näyttelyssä ovat mukana niin ikään Henni Eliala, Johanna Hernesniemi, Mirka Laine, Sirpa Mörsky, Merianne Nebo ja Kukka Rantanen. Näyttely on Moduksen ensimmäinen varsinainen ulkomaan näyttely ja kokonaisuus nostaa hienolla tavalla esiin suomalaista osaamista myös Isossa-Britanniassa.
Pirkanmaalaisen ja suomalaisen muotoilun ystävien ei tarvitse kuitenkaan matkata Walesiin asti nähdäkseen kyseisen näyttelyn, sillä ensi vuoden puolella Wool Works rantautuu myös Suomeen. Näyttely on esillä tammi-helmikuussa Helsingin Craft Cornerissa sekä maaliskuussa Tampereella Finalysonin Vooninki-Salissa. Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös erilaisia yleisöluentoja ja työpajoja.
Muotoilualan arvostettua Ornamo-palkintoa tavoittelevat vuonna 2019 tekstiilisuunnittelija Maija Arela, teollinen muotoilija Ville Kokkonen sekä jalkinesuunnittelija Minna Peltomäki. Palkintoehdokkaat ovat muotoilun näkemyksellisiä uudistajia, jotka ovat luoneet ratkaisuja muun muassa vaatteiden elinkaaren pidentämiseksi, arjen käyttöesineiden tehostamiseksi älyteknologian avulla sekä nahan korvaamiseksi jalkineissa. Ehdokkaita yhdistää bisnesajattelun lisäksi kansainvälisyys, kiinnostus materiaaleihin sekä elinkaariajatteluun.
Voittajan valitsija, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi julkistaa valintansa Ornamo-palkintojenjakotilaisuudessa Musiikkitalossa 5. joulukuuta. Monet muotoilua edistävät toimenpiteet ovatkin Kiviniemelle entuudestaan tuttuja. Kiviniemi työskenteli vuoteen 2018 asti apulaispääsihteerinä OECD:ssä, jossa tehtiin myös kopiointia torjuvaa ja tekijänoikeuksia edistävää tutkimusta. OECD on arvioinut tullien avustuksella väärennösten kauppavirtaa, joka oli esimerkiksi vuonna 2016 arvoltaan noin 500 miljardia dollaria eli 3,3 prosenttia maailmankaupasta. Luku kattaa ainoastaan rajojen yli menevät tavaravirrat.
– Se tiedetään, että piratismin piirissä on eniten juuri suunnittelua vaativia tuotteita, kuten vaatteita ja kenkiä. Pelkkä lainsäädäntö ei kuitenkaan riitä torjumaan kopiointia, Kiviniemi sanoo. Hänen mukaansa muotoilijat tarvitsevat avukseen vahvaa kuluttajavalistusta. – Tämä on myös informaatio- ja kulttuurikysymys. Ihmiset täytyy laittaa miettimään, minne ostamiseen käytetty raha lopulta menee, Kiviniemi jatkaa.
Kiviniemi: Muotoilijat ovat avainasemassa kiertotaloudessa
Kaupan liiton toimitusjohtajan mukaan muotoilijat ovat avainasemassa myös kiertotalouden pyörittäjinä ja uusien raaka-aineiden kehittämisessä.
– Kestävässä kehityksessä muotoilijan rooli todella korostuu. Vaaditaan uteliaisuutta ja kiinnostusta tehdä asioita uudella tavalla. Kauppa toivottaa uudet avaukset hyvin tervetulleeksi, sillä kuluttajia kiinnostaa kaupoissa tuotteiden hiilijalanjälki, Kiviniemi sanoo.
Mikä Ornamo-palkinto?
Ornamo-palkintoehdokkuus on muotoilualan arvostettu tunnustus, jota on jaettu vuodesta 2015. Ornamon jäsenet ehdottavat joukostaan ansioituneita tekijöitä, joiden parista Ornamon hallitus valitsee kolme ehdokasta. Palkinnon arvo on 5000 euroa. Palkinnon valitsee alan ulkopuolinen vaikuttaja, tänä vuonna siis Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi ja boittaja julkistetaan Musiikkitalossa 5.joulukuuta. Tänä vuonna paikalle saapuu myös paljon kansainvälisiä vaikuttajia politiikan ja muotoilun saralta, sillä palkintojenjakotilaisuus järjestetään kaksipäiväisen designpolitiikkakonferenssin päätteeksi.
Minna Peltomäki, Ville Kokkonen ja Maija Arela ovat ehdolla Ornamo-palkinnon voittajaksi.
Modus ry:n järjestämässä seminaarissa kolme puhujaa pureutuu nykypäivän kaupunkimuotoilun tilaan. Kuinka vanhaa ja uutta yhdistämällä voidaan luoda toimiva, viihtyisä ja ekologinen kaupunkimiljöö, joka kunnioittaa jo olemassa olevia perinteitä kasvuhaasteiden paineessa.
Muotoilija ja
kuvanveistäjä Merja Haapalalla on
iso merkitys tamperelaisen muotoilun maailmassa. Hän on yksi Modus ry:n perustajajäsenistä
ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Kuopion käsi- ja
taideteollisuusoppilaitoksessa muotoilijaksi opiskellut Haapala asuu ja
työskentelee Tampereella. Haapalalla on vahva käsitys siitä, mikä toimii ja
näyttää hyvältä kaupunkikuvassa ja Tampereen kaupunki on tilannut häneltä
hiljattain siirrettäviä betonisia Mää-lampaita perinteisten betoniesteiden
tilalle.
Ari Björn on kuvataiteilija (KuM), jonka työskentelyn lähtökohtana ovat yhteiskunnalliset aiheet. Projektien ja teosten viitekehyksenä on usein julkinen tila. Björn on käsitellyt sosiopoliittisia aiheita kuten marginaalisten ryhmien ja valtaväestön suhdetta tuoden esiin julkisen tilan kiistanalaisuuden, toiseuden ja puolesta puhumisen tarpeen. Vuodesta 2012 lähtien Ari Björn on toiminut nimellä Art & Process yhdessä Heini Matveisen (KuM) kanssa. Art & Process on kollektiivi, jonka työskentelyyn liittyvät olennaisesti tutkimuksellisuus ja yhteistyö eri tahojen kanssa.
Taina Laaksosen Monikulttuurisesti kestävä kaupunki -esitys
käsittelee Hiedanrannan kasvihuonealueen suunnittelu- ja rakennusprosessia
läheltä nähtynä. Laaksonen toimii urbaanin kaupunkiviljely- ja muotoiluhanke
ARCin muotoilujohtajana. Hän on myös Pirkanmaan taidetoimikunnan puheenjohtaja
ja Ornamon Keski-Suomen alueyhteyshenkilö.
Seminaari järjestetään Hiedanrannan kartanossa torstaina 29. elokuuta kello 13–16. Tilaisuuden lopuksi kävijöillä on mahdollisuus osallistua opastettuun kävelykierrokseen, jossa tutustutaan Hiedanrannan kartanon mailla sijaitseviin syötävään puutarhaan, ARC-hankkeen kasvihuoneisiin sekä kelluvaan puutarhaan.
Seminaarin aikataulu:
klo: 13.00 Tervetulosanat, Laura Saarivuori-Eskola, puheenjohtaja Modus ry
klo: 13.15 Muotoilija ja kuvanveistäjä Merja Haapala
klo: 14.00 Kuvataiteilija Ari Björn
klo: 14.45 Muotoilujohtaja Taina Laaksonen
n. klo 15.30 Loppusanat ja kävelykierros Hiedanrannan kartanon mailla
Monille suomalaisille kesä on lomailun, levon sekä tietenkin kulttuurin aikaa ja matka viekin usein eripuolille Suomea. Näin myös meillä Moduksella. Me kokosimme yhteen Moduksen jäsenten kesänäyttelyitä, joista jokainen on ehdottomasti käymisen arvoinen. Ota nämä vinkkimme talteen kesäreissuillesi.
Nuutajärvellä, Urjalassa, järjestettävä uuden lasitaiteen Why Not – Finnish American Art Glass -näyttely esittelee tänä kesänä poikkeuksellisen laajasti suomalaisia lasintekijöitä. Näyttelyyn osallistuu lähes kolmekymmentä taiteilijaa ja näyttely levittäytyy ympäri kulttuurihistoriallisestikin merkittävää Nuutajärven Lasikylää. Moduksen jäseniä näyttelyssä edustavat Henni Eliala sekä Markku Salo. Kansainvälisen ulottuvuuden näyttelyyn tuo Nuutajärvellä työskentelevä Fulbright-stipendiaatti, yhdysvaltalainen taiteilija Jonathan Capps. Näyttely on avoinna 31.5.–1.9.2019 ma–su klo 11–16. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.
Mikäli liikut nyt kesäkuussa Kokkolan lähistöllä, älä ohita Anu KirkisenMetsä ihan vieressä – Nature around you -näyttelyä. Näyttely tarjoaa pysähtymistä ja läsnäoloa niin omaan mieleen kuin yhteyttä kaikkeen ympärillämme olevaan. Näyttelyn koruteokset ovat syntyneet luonnon omasta monimuotoisuudesta ja sen eri elementtien osista. Näyttely on esillä Galleria Artistassa 8. -29. kesäkuuta ma-pe 10–16 ja la 10–14.
Moduksen Saija Lehtonen on mukana MOS19 – TAITEEN VUOKSI näyttelyssä Galleria Forum boxissa (Ruoholahdenranta 3 A, Helsinki) 19.6.–14.7.2019. Näyttely on Saimaan ammattikorkeakoulun YAMK Kuvataiteilijaksi opiskelevien opinnäytetyönäyttely.
Aila Salmisen ja hänen puolisonsa Asko Salmisen kättenjälkeä voi puolestaan ihailla Lieksassa sijaitsevan Pielisen museon Luonnon aika -näyttelyssä, joka on esillä aina syyskuun puoleenväliin asti. Useamman taiteilijan Luonnon aika -yhteisnäyttely tiedostaa aikaamme painostavan globaalin huolen luonnon tilasta, vaikka se ei tulekaan esiin suorina kannanottoina. Näkökulmat täydentävät toisiaan ja paljastavat ihmisen monimuotoisen, myös ristiriitaisen luontosuhteen. Näyttely on auki päivittäin juhannusaattoa lukuun ottamatta. Pielisen museo sijaitsee kauniissa Lieksanjoen maisemissa Pappilanniemessä.
Heinäkuussa kannattaa suunnata Kurun kauniisiin maisemiin reilun tunnin ajomatkan päähän Tampereen keskustasta. Keihäslahden näyttelytalolla on nimittäin esillä 2. -14. heinäkuuta Tuuli Pollarinja Kukka Rantasen METSÄ-yhteisnäyttely. Näyttely on avoinna ti-to 11–16, la-su 11–16 ja sinne on vapaa sisäänpääsy. Samassa pihapiirissä sijaitsevat myös Kurun ulkomuseo, jonka tunnetuin nähtävyys on Vänrikki Stoolin tupa sekä Kurun koulumuseo.
Heinäkuussa on myös mahdollisuus ihailla Niina Hiltusen osaamista Oulussa PROTO Showroomissa Koivisto Studio & Niina Hiltunen näyttelyssä. Esillä on Hiltusen veistosmaisia teoksia, joiden päämateriaali on tekstiili. Valo ja varjo vaihtavat paikkaa sen mukaan, mistä tekstiiliä katsoo ja teosten yksityiskohdat tarjoavat katsojalle aina uutta löydettävää. Näyttely on esillä 8. -14. heinäkuuta.
Perinteinen designtuotteiden myyntitapahtuma Suvidesign
järjestetään Taidekeskus Purnun alueella Orivedellä 20. -21. heinäkuuta. Esillä
on jälleen käyttö- ja taide-esineitä esimerkiksi lasista, puusta, metalleista,
keramiikasta, tekstiileistä ja eri kierrätysmateriaaleista. Mukana on
vuosittain myös useita moduslaisia. Lue lisää tapahtumasta: https://www.suvidesign.fi/
Suomen Kellomuseossa Espoossa on esillä Koru & Taito 80v -näyttely, joka avaa korumuotoilun ja kultasepäntaitojen saloja laajassa mittakaavassa. Tämä korunäyttely on tuotettu yhteistyössä Suomen Kellomuseon, Lahden ammattikorkeakoulun, Koulutuskeskus Salpauksen ja Suomen Kultaseppien Liiton kanssa. Moduksen jäsenistä mukana ovat Kukka Rantanen ja Juhani Ananin. Toukokuussa avattu näyttely on esillä aina tammikuun alkuun asti eli se sopii erinomaisesti myös myöhäisemmän kesäloman viettäjille.
Ja Tampereella kannattaa poiketa ehdottomasti Hiedanrannan
alueella, jossa ARC-hankkeen myötä suunnittelemamme designkasvihuoneet ovat jo
viljelykäytössä. Alueelta löytyy lisäksi muun muassa syötävä puutarha ja paljon
muutakin ihailtavaa.
Tampereella ja lähikunnissa riittää säpinään tulevana taiteen ja designin megaviikonloppuna 27. – 28. huhtikuuta. Moduksen jäseniä löydätkin niin Taidesuunnistuksesta kuin NYTdesign-myyntitapahtumasta.
NYTdesign järjestetään Finlaysonin alueella, Väinö Linnan aukion kupeessa sijaitsevassa Vooninkisalissa. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda yhteen kotimaisesta designista kiinnostuneet asiakkaat sekä alan yritykset keväisessä myyntitapahtumassa. Tapahtuma esittelee asiakkaille korkealaatuisia uniikkeja tuotteita sekä taideteollisia piensarjatuotteita.
Kaikki NYTdesignissa myytävät tuotteet ovat valmistettu Suomessa. Mukana on tänä keväänä yli 30 merkkiä. Moduksen jäsenistä mukana ovat: Anette Ahokas Design Birgit Pyykkö EKORU Hembula Design Incerti Momenti Keramiikkapaja Tuula Herranen MEA Nokuro design Reetta Kaura – uniikit asusteet Studio Arto Halmetoja
NYTdesign on auki molempina päivinä kello 11-17, vapaa pääsy. Lisätietoja: www.nytdesign.fi
Jo viidettätoista kertaa järjestettävä Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa tekijöitä työnsä äärellä. Yleisö voi kysellä, keskustella taiteesta ja muotoilusta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista. Moduslaisista mukavat ovat: Johanna Hernesniemi, kohde 18 Hiedanrannapajalta, kohde 20, löydät Anni Jokisen ja Dylan Katzin Anu Kirkinen, kohde 38 Saija Lehtonen, kohde 54 Silja Merikallio, kohde 63 Modus ryn ARC-hanke, kohde 65 Tuuli Pollari, kohde 83 Salmiak Studion Kaisa Maansalo, kohde 91 Aila Salminen, kohde 92 Lisäksi Pikkuputiikeilta, kohde 77, löydät Henni Elialan ja Petra Jäppisen tuotteita.
Taidesuunnistuskohteet ovat auki sekä lauantaina että sunnuntaina kello 11-17 ja tapahtuman aikana kohteisiin on vapaa pääsy. Lisätietoja tapahtumasta: www.taidesuunnistus.net.
Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide 26.1.2019–12.1.2020 Serlachius-museot Gösta ja Gustaf
Serlachius-museoissa avautuva suurnäyttely kertoo lahjakkaista, mutta unohduksiin painuneesta taiteilijoista, Olga Gummerus-Ehrströmistä ja Eric O. W. Ehrströmistä. Näyttely kertoo pariskunnan taiteesta ja elämästä laajemmin kuin koskaan aiemmin.
Näyttely on esillä kahdessa museossa. Serlachius-museo Gustafissa nähdään Eric O. W. Ehrströmin tuotantoa ja luonnoksia sekä pariskunnan elämää ja yhteisiä projekteja. Taidemuseo Göstassa on puolestaan esillä Olga Gummerus-Ehrströmin teoksia, joista useimmat eivät ole olleet koskaan aiemmin julkisesti esillä.
Olga Gummerus-Ehrström oli opiskellut Suomen ja Pariisin taidekouluissa ja hänen lahjakkuutensa tunnustettiin jo nuorena. Hän osallistui muutamiin näyttelyihin yksittäisillä teoksilla käyttäen ajoittain lempinimeään Olli, jonka vuoksi häntä erehdyttiin luulemaan mieheksi. Tavattunaan Eric O. W. Ehrströmin ja mentyään tämän kanssa naimisiin hän toimi miehensä työparina tämän projekteissa ja luopui paljolti omasta taidemaalarin urastaan.
Eric O. W. Ehrström (Bucklan), joka halusi nuorena taidemaalariksi, löysi Akseli Gallen-Kallelan opissa Ruoveden Kalelassa tiensä graafikoksi sekä taideteollisuuden ja taidekäsityön pariin. Hän suunnitteli ja toteutti erilaisia yksityiskohtia ja koristeaiheita arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelemiin jugend-rakennuksiin. Taiteilijana hän oli hyvin monipuolinen: hän osasi metallin pakotuksen, siselöinnin sekä emali- ja jalokivisepän työt; suunnitteli ja teki lasi- ja freskomaalauksia sekä grafiikkaa, heraldiikkaa, astioita ja tekstiilejä; kirjoitti ja kuvitti kirjoja, piirsi ja maalasi. Hän suunnitteli myös Suomeen syksyllä 1918 jälkeen valitun kuninkaan kruunun, josta myöhemmin tehty malli on esillä näyttelyssä.
Ehrström-kokoelmaa on tutkittu ja esitelty vuosikymmenien saatossa hyvin vähän, edellisen kerran 1970-luvulla. 2010-luvulla alkaneen ja vuosia kestäneen luettelointi- ja tutkimustyön tuloksena kokoelma on saatu sähköisiin arkistojärjestelmiin ja sitä kautta tutkijoiden käyttöön.
Kokoelman luetteloinut Serlachius-museoiden tutkija Helena Hänninen on kuratoinut nyt avautuvan näyttelyn yhdessä Visavuoren museonjohtajan Pälvi Myllylän kanssa. Myllylä on perehtynyt erityisesti Olga Gummerus-Ehrströmin taiteeseen.
Muotoilun iltapäivässä kolme ajankohtaista ammattilaista jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään muotoilun eri saralta. Modus ry:n ja DesignOnTampere ry:n viidettä kertaa yhdessä järjestämä miniseminaari on suunnattu muotoilun parissa työskenteleville sekä opiskeleville. Tämänkertainen Muotoilun iltapäivä järjestetään jo maaliskuussa ja tapahtuman teemana on Kansainvälistyminen: Sinne ja takaisin. Miniseminaari järjestetään Kulttuuritalo Laikun musiikisalissa.
Muotoilun iltapäivän ohjelma:
klo 13.00 Avaussanat DesignOnTampere ry ja Modus ry klo 13.15-14 Jaana Hjelt, Lapuan Kankurit klo 14-14.45 Heikki Jylhä-Vuorio, Muotoilija TaM klo 14.45-15.30 Matti Lamminsalo, Ivalo klo 15.30 Loppusanat
Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen, joka on sitova. Ilmoittautuminen 12.3. mennessä:muotoiluniltapaiva@gmail.com
Modus Ry:n ja Mutta Ry:n yhdessä järjestämä NYTdesign on kotimaisen muotoilun myyntitapahtuma Tampereella, Finlaysonin alueella. Tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa. Kaksipäiväinen tapahtuma on avoinna la-su 27.-28.4.2019 kello 11-17 ja se järjestetään tuttuun tapaan Vooninki-salissa Väinö Linnan aukiolla.
Tapahtuma tuo yhteen kotimaisesta designista kiinnostuneet asiakkaat ja alan yritykset. Mukaan mahtuu noin 40-45 yritystä ja mukaan valittavien tuotteiden tulee olla Suomessa valmistettuja. Tapahtumassa haluamme esitellä korkealaatuisia, uniikkeja tuotteita sekä taideteollisia piensarjatuotteita.
Moduksen jäsenet saavat alennusta NYTdesign tapahtuman myyntipaikasta.
Emil Aaltosen museossa esillä oleva Moduksen Pirkanmaan muotoilee -näyttelysarjan kuudes osa SQIN on auki yleisölle vielä tammikuun ajan. Esillä kuudentoista pirkanmaalaisen muotoilijan töitä ja monelle heistä kyseessä on ensimmäinen iso museonäyttely Manner-Suomessa. Samaan aikaan Emil Aaltosen museossa aukeaa Ålands Slöjd & Konsthantverk -yhdistyksen KALEVALAND-näyttely.
Emil Aaltosen museo avoinna ke 12–18, la-su 12–16. Ryhmille auki myös tilauksesta. Mariankatu 40, 33200 Tampere Pääsymaksu 3/2€. Museolla käy museokortti.
Tiesittekö, että tänään 7. joulukuuta vietetään valtakunnallista Osta työtä Suomeen -päivää? Osta työtä Suomeen -päivän tarkoituksena on saada suomalaiset kiinnittämään huomiota kulutusvalintoihinsa. Parhaimmillaan kotimaisuuden tukemisesta voi tulla tapa, jolla on kansantaloudellisesti merkittävä vaikutus. Nimittäin jos jokainen suomalainen ostaisi kympillä kuussa lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi siitä 10 000 vuosityöpaikkaa. Ja se on paljon. Suomalaisen tuotteen ostaminen ja suomalaisen työn tukeminen onkin tärkeää niin teemapäivänä kuin kaikkina muinakin päivinä.
Modus ry:n ja orivesiläisen Mutta ry:n ylläpitämässä NYTdesign pop up -kaupassa kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat kotimaassa valmistettuja. Tarjolla on noin 50 eri merkin ja yrittäjän tuotteita. Kaikkien niiden takaa löytyy suomalaisten tekijöiden sisustustuotteita, koruja, taidetta, vaatteita ja asusteita, jotka sopivat niin joululahjaksi kuin iloksi itsellekin. Samalla tuet suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Pop up -kauppa palvelee tunnelmallisella Finlaysonin alueella Vooninki-salissa ja se on avoinna joka päivä 4.-22.12.18 klo 11-18.