Modus ry jälleen mukana Suomen Kädentaidot -messuilla

Pirkanmaan muotoilu- ja taodeteollisuusyhdistys Modus ry jatkaa tänäkin vuonna antoisaa yhteistyötä Suomen Kädentaidot -messujen kanssa. Messujen tämänvuotinen teema “yhteisöllisyys” innosti Modus ry:n jäseniä työskentelemään pareittain sovittaen yhteen käyttämiään materiaaleja, erilaisia tekniikoita ja taiteilijan luovuutta. Yhteistyön tuloksena syntyi kokonaisuuksia, joista voi aistia esimerkiksi sci-fiä, historiaa, oopperaa ja konserttitunnelmaa. Pienoisnäyttely “Ensi-ilta” on nähtävillä messuosastolla E 54 messujen aukiolojen ajan 17. -19. marraskuuta.

Mukana:

Aija Lundhal & Sirpa Mörsky – Tähtihetki
Anette Ahokas & Birgit Pyykkö – Gilda
Elina Korri & Laura Saarivuori-Eskola – Upcycling warrior

Tulossa: Muotoilun iltapäivä ja Uudenlainen-näyttely

Modus ry on järjestänyt yhteistyössä DesignOnTampere ry:n kanssa vuosittaista Muotoilun iltapäivää jo vuodesta 2015 ja viime vuosina tapahtumasta on tullut oleellinen osa TAD Weekin ohjemistoa. Tässä muotoilun parissa työskenteleville ja opiskeleville suunattussa miniseminaarissa kolme ajankohtaista ammattilaista jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään muotoilun eri saralta.

Tänä vuonna Muotoilun iltapäivä järjestetään keskiviikkona 4. lokakuuta kello 13-16 Werstaan auditoriossa, lähellä monia muita TAD Weekin tapahtumia ja näyttelyitä. Tänä vuonna tapahtumassa puhuvat taiteen tohtori, erikoistutkija, Moduksen jäsen Tiina Kymäläinen, Fashion Finlandin toiminnanjohtaja ja päätoimittaja Jani Niipola ja Think Todayn perustaja, kiertotalouden pioneeri ja suunnittelija Susanne Hamari.

Lisäksi Modus ry nostaa esiin tämän päivän muotoilua tapahtumaviikolla esillä olevan Uudenlainen-näyttelyn myötä. Näyttely keskittyy uusiomateriaalien käytön ympärille, joka on myös yksi merkittävä osa-alue yhdistyksen kestävän kehityksen strategiassa. Käyttämällä erilaisia uusiomateriaaleja taiteessa, voidaan kuluttajia herätellä miettimään omia kulutustottumuksiaan kohti kestävämpiä valintoja. Uudenlainen-näyttely korostaa hylättyjen ja käyttökelvottomien materiaalien arvoa ja herättää samalla keskustelua siitä, mikä itse asiassa on arvokasta. Taide ei vaadi uusia materiaaleja ja rahaa vaan luovuuden ja osaamisen myötä taiteella voi olla hyvinkin pieni hiilijalanjälki.

Uudenlainen-näyttely on avoinna:
29.9.-8.10.
ma-pe klo 12-18, la-su klo 12-16
TR5, Väinö Linnan aukio 15, 4 krs

 

Modus ry:n toimisto suljettu heinäkuun ajan

Toimistomme on heinäkuun ajan suljettu ja väkemme viettää ansaittua kesälomaa. Tuona aikana luemme kuitenkin sähköposteja epäsäännöllisen säännöllisesti. Palaamme työn äären jälleen 1.8.2023.
.
FAA-puoti Modus design shop Finlaysonin Art Arealla palvelee asiakkaita myös heinäkuussa keskiviikosta sunnuntaihin ja Vapaus-näyttelymme Helsingin CraftCornerissa Eteläesplanadilla on esillä 30.7. saakka.
.
Kiitos kaikille jäsenillemme, tukijoillemme, yhteistyökumppaneillemme ja seuraajillemme kuluneesta ja tapahtumarikkaasta keväästä.
.
Aurinkoista kesää! 

Vapaus-näyttely nyt Helsingissä!

Keväällä Tampereella esillä ollut Pirkanmaan muotoilee VIII – Vapaus näyttely on heinäkuun ajan esillä Helsingissä. Vapaus on järjestyksessään jo kahdeksas osa vuonna 2005 alkanutta Pirkanmaa muotoilee -näyttelysarjaa, joka nostaa nyt esiin pirkanmaalaisia muotoilijoita ja taidekäsityöläisiä myös Helsingissä.

Näyttelyn haku oli avoinna syksyllä 2022 kaikille Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n jäsenille. Näyttelyn teeman mukaisesti yhdistyksen jäsenet haastettiinkin tulkitsemaan aihetta vapaasti, juuri itselle sopivalla tavalla, oman elämänsä lähtökohdista omaa taidettaan ja työskentelytekniikoita kunnioittaen. Näyttelyteoksiin käytettäviä materiaaleja tai teosten kokoa ei rajattu millään tavoin. Näyttelyn valintatoimikuntaan kuuluivat tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemi, Suomen käsityön museon intendentti Mikko Oikari sekä kuvataiteilija Tiina Pyykkinen.

Vapaus-näyttely on esillä 1. -30. heinäkuuta Taito Galleria CrafCornerissa osoitteessa Eteläesplanadi 4 ma-pe 10-18, la 10-17 ja su 12-17. Mukana näyttelyssä ovat Merianne Nebo, Aila Salminen, Pirjo Talvio-Pasanen, Kirke Muhonen, Marika Viskari, Laura Saarivuori-Eskola, Venla Varjus, Anu Kirkinen, Jana Vyborna-Turunen, Elina Korri, Niina Hiltunen, Sirpa Mörsky, Giovanna Incerti, Silja Merikallio ja Jutta Luhtinen.

 

FAA-puoti Modus Design Shop Finlayson Art Arealla

Modus ry on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Finlayson Art Areallaa, kun FAA-puoti Modus Design Shop aukeaa liikekeskus Siperiassa perjantaina 16. kesäkuuta samanaikaisesti muiden FAA-kohteiden kanssa. FAA-puoti Modus Design Shop sijaitsee entisessä Juveneksen tilassa lähellä Aamulehden toimituksen sisäänkäyntiä ja se on avoinna 16.6.-20.8. ke-pe klo 11-18, la-su klo 12-18. Tervetuloa!

Anette Ahokas Design
EKORU
Hembula Design
Niina Hiltunen
Huihui
Humbugi Accessories
IncertiMomenti
Japedesign
Reetta Kaura – uniikit asusteet
Koruseppä Anu Kirkinen
Saija Lehtonen Design
Silja Merikallio
Nokuro design
Birgit Pyykkö Design
Aila Salminen
Sirpa Cowell
Venla Varjus
Visuvi-huivit

Modus Market tulee taas Tallipihalle!

Modus Marketissa 17. ja 18. kesäkuuta kello 11-16 muotoilijat ja taidekäsityöläiset myyvät ja esittelevät osaamistaan. Myynnissä on esimerkiksi uniikkia taidekäsityötä sekä piensarjoja, kuten koruja, vaatteita, laukkuja sekä keramiikkaesineitä.

Tervetuloa tekemään ihania kesäostoksia ja nauttimaan Tallipihan ainutlaatuisesta tunnelmasta sekä  musiikkiesityksistä. Tapahtuman järjestää Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry yhteistyössä Tallipihan kanssa. Vapaa pääsy!

Esiintymässä:

La 17.6.

Hyvänmielen ukulelebändi Go Go Pops klo 12-15 (3 x 30 min).

Naiskuoro Kupliva klo 14.30-14.50

Lempikuoro klo 15.15-15.35

Su 18.6.

Melodista popmusiikkia aina 60-luvulta nykypäivään: JetCo Duo klo 13 ja 15 (n. 45 min setit).

 

Mukana myymässä:

Anette Ahokas design

Aila Salminen

Koruseppä Anu Kirkinen

BehDesign

Birgit Pyykkö Design

EKORU

Katariina Kirves

More Joy oy

Nea Design

Nokuro Design

Pauliina Parjanen

Pirjo Talvio-Pasanen

These Hands

.
Naiskuoro Kupliva esiintyy Modus Marketin yhteydessä lauantaina 17. kesäkuuta klo 14.30-14.50

Modus ry sekä moduslaisia mukana Taidesuunnistuksessa tulevana viikonloppuna

On jälleen se aika vuodesta, jolloin yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa tekijöitä työnsä äärellä kun vuotuinen Taidesuunnistus-tapahtuma valtaa koko Pirkanmaan maakunnan. Kävijöillä on mahdollisuus kysellä, keskustella taiteesta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista yli 150 suunnistuskohteessa.

Pirkanmaa muotoilee VIII – Vapaus -näyttely Finlaysonin Terdellä on tapahtuman suunnistus kohde 85. Lauantaina näyttelyn yhteydessä on tavattavissa Niina Hiltunen ja sunnuntaina Pirjo Talvio-Pasanen.

Myös useampi Modus ry:n jäsen avaa työhuoneensa ovet viikonloppuna yleisölle. Heidän luonaan voi saada tuntumaa siitä, millaista muotoilijan ja taidekäsityöläisen työ tänä päivänä on. Tervetuloa rohkeasti tutustumaan!

Moduksen Taidesuunnistus-tärpit

Kohde 10: Viskari Marika, Tykkitie 1, 36240 Kangasala, kuvataide, maalaus, muotoilu

Kohde 18: Lehtonen Saija, Nokian Portti, Pirkkalaistie 1, 2. kerros, 37100 Nokia, korutaide, kuvataide, käsityö

Kohde 36: Merikallio Silja, Nansotalo, Tanhuankatu 2, 37100 Nokia, keramiikka

Kohde 65: Vyborna-Turunen Jana, Pellavatehtaankatu 9 B, 33100 Tampere, muotoilu

Kohde 85: Modus ry, Terde, Väinö Linnan aukio 13, 33210 Tampere, muotoilu

Kohde 105: Hiedanrannan Paja, Tehdaskartanonkatu 28, 33400 Tampere, käsityö (mukana Anni Jokinen)

Kohde 122: Kirkinen Anu, Taidetyöhuone, Sammonkatu 10, LH 9 (kulku Kaalamon aukiolta), 33540 Tampere, korutaide, käsityö

Kohde 140: Incerti Giovanna, IncertiMomenti, Katajamäenkatu 13, 33560 Tampere, keramiikka, kuvanveisto

Tulossa: Pirkanmaa muotoilee VIII – Vapaus

Pirkanmaalainen muotoilu ja taidekäsityö valtaa huhtikuussa Finlaysonin alueella sijaitsevan Terden kun Modus ry:n Vapaus-näyttely aukeaa kuun viides päivä. Vapaus on järjestyksessään jo kahdeksas osa vuonna 2005 alkanutta -näyttelysarjaa. Näyttely nostaa esiin pirkanmaalaisia muotoilijoita ja taidekäsityöläisiä sekä alan monipuolista kirjoa.

Näyttelyn haku oli avoinna syksyllä 2022 kaikille Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n jäsenille. Näyttelyn teeman mukaisesti yhdistyksen jäsenet haastettiinkin tulkitsemaan aihetta itselle sopivalla tavalla, oman elämänsä lähtökohdista omaa taidettaan ja työskentelytekniikoita kunnioittaen. Näyttelyteoksiin käytettäviä materiaaleja tai teosten kokoa ei rajattu millään tavoin.

Näyttelyn valintatoimikuntaan kuuluivat tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemi, Suomen käsityön museon intendentti Mikko Oikari sekä kuvataiteilija Tiina Pyykkinen. Heille annettiin omalta osaltaan vapaat kädet valita hakutöiden joukosta näyttelyyn mukaan teokset, jotka parhaiten ilmensivät teemaa ja muodostivat harmonisen kokonaisuuden. Mukaan valittujen töiden taustalta löytyy moninaista ja syvällistä pohdintaa vapaudesta. Aihetta tarkastellaan niin yksilön näkökulmasta kuin suuremmassakin
mittakaavassa. Näyttely on Terden lisäksi esillä Helsingissä Craft Cornerissa heinäkuussa 2023.

Mukana näyttelyssä ovat: Merianne Nebo, Aila Salminen, Pirjo Talvio-Pasanen, Kirke Muhonen, Marika Viskari, Laura Saarivuori-Eskola, Venla Varjus, Anu Kirkinen, Jana Vyborna-Turunen, Elina Korri, Niina Hiltunen, Sirpa Mörsky, Giovanna Incerti, Silja Merikallio ja Jutta Luhtinen.

Modus ry:n näyttelytoimintaa tukevat Taiteen edistämiskeskus ja Tampereen kaupunki.

Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä juhlistetaan myös Tampereella – Modus mukana Arkkitehtuurin ja muotoilun illassa perjantaina 5. helmikuuta

Valtakunnallisia Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä vietetään tänä vuonna 1.–5. helmikuuta. Vuosittain järjestettävien teemapäivien tavoitteena on tunnistaa arkkitehtuuri ja muotoilu tärkeänä osana jokapäiväistä elämäämme. Vuoden 2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät kiinnittävät huomion elämisen laatua luovan hyvän elinympäristön merkitykseen. Sosiaalisesti,
toiminnallisesti ja esteettisesti korkealaatuinen arjen ympäristö lisää viihtyisyyttä, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Sisäministeriö suosittaa liputtamaan arkkitehtuurille ja muotoilulle Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta nyt jo toista vuotta.

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät kiinnittävät huomion elämisen laatua luovan hyvän elinympäristön merkitykseen. Sosiaalisesti, toiminnallisesti ja esteettisesti korkealaatuinen arjen ympäristö lisää viihtyisyyttä, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Suurimmat esineen, rakennuksen tai kaupunkitilan koko elinkaareen vaikuttavat ekologiset ja taloudelliset päätökset tehdään suunnittelupöydällä. Globaalit kriisit ja suuret yhteiskunnalliset muutokset vaativat jokaiselta meistä sopeutumiskykyä, mutta hyvän elämän täytyy muutoksista huolimatta säilyä.

Tampereella Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä vietetään Finlaysonin alueella Vooningissa, Pääkirjasto Metsossa sekä Kalevan kirkossa. Ohjelma juhlistaa mm. Reima Pietilän syntymän 100-vuotisjuhlavuotta sekä nykypäivän uusia osaajia. Tarjolla on esimerkiksi mm. Pietilä-teemainen seminaari, näyttelyitä, opastettuja kierroksia sekä Arkkitehtuurin ja muotoilun teemailta, jossa Modus ry on mukana. Perjantaina 5. helmikuuta klo 18 alkavassa teemaillassa saadaan muun muassa esimakua tulevaisuuden potentiaalisista tavoista tarjota taidetta yleisölle helposti saavutettavin keinoin kuin Modus ry:n virtuaaligallerian demoversio esitellään ensimmäisen kerran yleisölle. Idea virtuaalisten näyttelytilojen kehittämisestä on syntynyt ArtWin-hankkeen myötä ja aiheesta on tulossa myös koulutusta Tampereella maaliskuussa. Lisätietoja tulossa esim hankkeen sosiaalisen median kanaville @digiheritage.

Tampereella Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien ohjelmasta vastaavat TAD ry, Tamsafa, Modus ry, DesignOnTampere, Tampereen kaupunginkirjasto, Arkkitehtuurimuseo MFA, Kalevan kirkko sekä arkkitehtiopiskelijat. Yhteistyökumppanina ovat Finlaysonin alue ja SAFA.

Lisätietoja ohjelmasta: Arkkitehtuurin ja muotoilun päivää vietetään helmikuussa! – TAD

Modus ry mukana Suomen Kädentaidot -messuilla

Tänä vuonna Modus ry näkyy messuilla tuplaten. Messuosastomme E 1210 esittelee kansainvälistä Digimentor-hanketta, jonka pääpartnerina Modus ry toimii. Moduksen omat digimentorit ovat messuilla nyt ensi kertaa suuren yleisön apuna ja he auttavat osastollamme yleisöä luomaan itselleen vaikkapa oman logon, aloittamaan osaamismerkin opiskelun tai luomaan tuotelapun käsityölleen. Modus ry ja Digimentor-hanke kehittävät uudenlaista vertaistukea luovan osaamisen esiin nostamiseksi ja omia osaamismerkkejä digitaalisen osaamisen sertifioimiseksi. Digimentor-hanke parantaa kulttuurialan ammattilaisten kokemusta digitaalisten taitojen oppimisesta. Myös hankkeen eurooppalaiset partnerit kokoontuvat tulevana viikonloppuna Tampereelle. Lauantaina verkosto kokoontuu Suomen Kädentaidot -messuilla osastolla E1210 klo 12 alkaen. Projektia tukevat mm. Taitoliitto ja Kroatian museoyhdistys.

Modus ry on myös edustettuna E-hallin Muoti- ja designlavan näytöksissä jokaisena kolmena messupäivänä. Mukana Modus ry:n muotinäytöskokoonpanossa ovat Anette Ahokas Design, Birgit Pyykkö, EKORU, Humbugi Accessories, Johanna K. Design ja MEA upcycle studio.

Kolmen päivän aikana Tampereen messukeskuksessa järjestettävä tapahtuma tarjoaa runsaasti nähtävää ja monella Modus ry:n jäsenellä on myös oma, vierailun arvoinen messuosasto:

Anette Ahokas Design E 420

Birgit Pyykkö Design E 509

Humbugi Accessories / Anni jokinen E 700

Johanna K. Design E 311

Luova Kudonta / Niina Hiltunen A 310

Reetta Kaura – Uniikit asusteet E 911

Tuula Paju Design A 411

Lisäksi Moduksen jäsen Saija Lehtonen esittelee Tampereen Seudun Tekstiiliopettajien kanssa luonnonväreillä värjäämistä Idea-lavalla perjantaina 18.11.2022 klo 15.45-16.10.

Lisätietoja messuista, näytteilleasettajista ja esimerkiksi kulkuyhteyksistä löytyy Suomen Kädentaidot -messujen verkkosivulta.