Saija Lehtonen

Korutaiteilija, tekstiilimuotoilija

Suhtaudun intohimoisella kiinnostuksella kaikkiin luonnonmateriaaleihin ja vanhoihin työtapoihin. Valmistuin vuonna 2006 Kuopion Muotoiluakatemiasta tekstiilimuotoilijaksi. Valmistan laadukkaita, ekologisia ja käsintehtyjä tuotteita nimellä Saija Lehtonen Design. Pohjoinen luonto on ehtymätön inspiraation lähde.

Minua inspiroivat myös vanhat käsityötaidot, joiden mukana siirtyy paljon syvää tietoa. Samalla ne kytkevät ihmisen kiinteäksi osaksi ympäristöään. Opetan mielelläni taitoja myös eteenpäin, pidän kursseja mm. kalannahan parkitsemisesta ja virsujen punonnasta. Käytän töissäni laaja-alaisesti eri luonnonmateriaaleja, muun muassa kalannahkaa, kalansuomuja, hirvenkynsiä ja hirvenkarvoja. Haluan töilläni osoittaa kunnioitusta elämää ja luontoa kohtaan. Muokkaan useat materiaalit itse, käyttämäni riistamateriaalit hankin suoraan metsästäjiltä ja parkitsen nahkoja myös itse. Tuotteet ovat siis ekologisia ja tiedän materiaalien alkuperän hyvin.

Olen pitänyt taidenäyttelyitä eri puolella Suomea vuodesta 2005 lähtien. Pohdin teoksissani ihmisen paikkaa ja aikaa maailmassa, unia ja ihmisen mieltä, osin pohjautuen suomalaiseen mytologiaan. Teoksissani on aistittavissa arktinen, luonnonläheinen henki. Aiheita syntyy joskus nopeasti jonkin kokemuksen tai tuntemuksen perusteella, joskus taas idea kiteytyy asiakokonaisuuksien pitkän pohdinnan jälkeen. Toisinaan aihe ilmestyy unessa. Teokseni kuvastavat uudelleen nähtyä todellisuutta. Minua inspiroi myös vanhat käsityötaidot, joiden mukana siirtyy paljon syvää tietoa ja taitoa, ja jotka on samalla kytkevät ihmisen kiinteäksi osaksi ympäristöään. Käytän teoksissani laaja-alaisesti eri luonnonmateriaaleja, muun muassa kalannahkaa, kalansuomuja ja hirvenkarvoja. Haluan töilläni osoittaa kunnioitusta perinteitä sekä luontoa kohtaan.

Juminkeko-säätiö on valinnut minut vuoden 2007 Nuoreksi Kalevala-taiteilijaksi ja olen jäsenenä Moduksen lisäksi Ornamossa ja Korutaideyhdistyksessä.

Saija Lehtonen Design
Pirkkalaistie 1
37100 Nokia

saija (@) saijalehtonen.com

www.saijalehtonen.com

facebook.com/saijalehtonendesign

instagram.com/saijalehtonendesign

 

Virsu kierrätysmateriaaleista työnalla

 

Kinnasneulatekniikkaa

 

Palko rintaneula

 

Kopes pienoisveistos

 

Hibernatus, SQIN-näyttely